Arviointi
Tutkimus
Tiedonhankinta
Selvityksiä -julkaisusarja

Tutkimus


Toteutamme tutkimushankkeita sekä pienempiä selvityksiä eri aiheista. Painopisteinä ovat erityisesti (maaseutu)alueita sekä niiden kehitystä ja kehittämistä koskeva tutkimus.




Mitä tutkitaan

Toteutamme tutkimushankkeita ja muita selvityksiä erityisesti (maaseutu)alueiden kehityksestä. Näkökulmina ovat mm. aluetalous, väestörakenne ja -kehitys, hyvinvointi (sosioekonomia), osaaminen ja innovaatiotoiminta sekä kehittämistoiminnan vaikutukset.

Miten tutkitaan

Tutkimuksissa ja selvityksissä korostetaan tutkimuksellista otetta eli mm. tietojen ja niiden analysoinnin luotettavuutta ja objektiivisuutta.

Samalla pyritään käytännönläheisyyteen, niin tutkimusaiheiden ja -näkökulmien kuin tulosten hyödynnettävyyden osalta. Raporttien laadinnassa korostetaan selkeyttä ja riittävästi taustoja avaavaa, mutta tiivistä esitystä. Mikäli työssä esitetään suosituksia, ne laaditaan mahdollisimman konkreettisiksi.

Asiantuntemus

Suomen Aluetutkimus FAR® on toteuttanut lukuisia erilaisia tutkimuksia ja selvitystöitä. Käytössämme on eri alojen asiantuntijoista koostuva verkosto. Lisäksi käytettävissä on luonnollisesti Aluekehityksen® ja Aluekoulutuksen® asiantuntemus. 

Tutustu referensseihimme

Ota yhteyttä

Liisa Kytölä

kehittämispäällikkö
liisa.kytola(at)aluepro.fi
050 514 5124
Skype: liisa.kytola